torstai 16. tammikuuta 2014

Leevin sairastuminen

Leevillä oli ollut kesällä 2013 monta korvatulehdusta jotka ei meinanneet parantua sitten millään. Lääkärin juttusilla käytiin varmasti joka toinen viikkko ja kaikki yksityisellä. Vastaus oli että 6 vkon päästä uudelleen jos oireet ei häviä. No eivät ne hävinneet...välillä aina helpotti ja taas alkoi uudelleen.Leevin iholla näkyi myös runsaasti pieniä punaisia pisteitä ja lääkärille niitä näytettiin mutta eivät tieneet mitä ne ovat, hikinäpyiksi epäilivät.
 Kukaan ei koskaan ehdottanut verikokeita ja itsekkään en tajunnut niitä pyytää ja harmittaa kyllä jälkeen päin. Sairaus olisi voitu huomata paljon aiemmin vaikka Kuopion yliopistollisen sairaalan lääkärit sanookin että ei se olisi vielä välttämättä näkynyt verikokeissa.

Kunnes sitten 19.9.2013 soitin taas terveyskeskukseen ja pyysin aikaa koska Leevillä nousi kuume vaikka antibioottikuurista ei ollut kauan. Väkisin hoitaja yritti tarjota meille palveluseteliä taas yksityiselle mutta minulla oli tunne etten enään halua mennä sinne vaan halua terveyskeskuslääkärille ajan. Pitkin hampain sain ajan lääkärille n.klo 14.30.
Mentyämme paikalle lääkäri tutki Leevin ja ehdotti että mentäisiin verikokeisiin seuraavana päivänä tai samana päivänä keskussairaalan labraan. Päätettiin että mennään sitten saman tien keskussairaalaan kun jo oltiin muutenkin liikkeellä. Siellä kävästiin ja jäätiin odottelemaan mahdollisesti seuraavalle päivälle tuloksia.
Kun tulimme kotiin ja ehdimme juuri sisälle niin keskussairaalasta soitettiin ja pyydettiin että tulisimme heti takaisin sinne ja mahd.pian.Siinä vaiheessa sydän hyppäsi kurkkuun ja jalat alkoi olla hyytelöä,kysyin vielä että miksi ja mitä sieltä verikokeista löytyi...vastaus oli että valkosolut arvot ovat tosi korkeat. Vaikka en leukemista paljon tiennyt niin entisenä hoitoalan ammattilaisena mielessä kävi leukemia ja tuntui että ei se voi olla meidän Leevillä...ei vain saa olla.

Ajomatkalla sairaalaan oli yhtä helvettiä kun ei tiennyt mitään muutakuin sen että vakavaa sen täytyi olla koska sinne soittivat. Kädet tärisi ja ajatukset kävivät laidasta laitaan. Immo yritti rauhoitella että kyllä siellä kaikki selviää ja sitähän minä pelkäsinkin.

Perille päästiin ja lääkäri siellä vielä tutki Leeviä ja oli aivan hiljaa...Kyseli vaan synnytyksestä tähän hetkeen kaikkea mahdollista. Oli niin kiduttavaa odottaa että mitä lääkäri sanoo seuraavaksi. Lääkäri vakavasta ilmeestä ja hiljaisesta olemuksesta jo näki että nyt ei ole kyse korvatulehduksesta. Sitten lääkäri kertoi jollainen lääkärikielellä että olisi tällainen epäily mikä sairraus voisi olla, siihen Immo kommentoi että voisitko ihan suomeksi sanoa mistä tästä nyt on kyse. Ja sieltä se pommi tipahti..meillä on vahva epäily että poikanne on sairastunut leukemiaan. Sitä tuskaa ja kipua joka sillä hetkellä täytti koko kropan ei voi vain kuvailla tai kertoa miltä se tuntui. Ensimmäisenä oli mielessä vain syöpä ja kuolema.

Seuraavaksi meille kerrottiin että teidän täytyy lähteä heti ambulanssilla Kyssiin( Kuopion Yliopistollinen sairaala). Kaikki tuntui niin epätodelliselta kun ei oikeasti tiennyt mitä tapahtuu ja mitä tämä kaikki tarkoittaa. Soitin siskolleni joka haki meidän auton ja koirat luokseen hoitoon siksi aikaa...ja se aika oli pitkä.
Noista alkuajoista on osa pimeän peitossa ja ei muista kaikkea ihan tarkkaan muuta kuin se järkyttävän huolen ja tuskan joka sisimmässä riipi. Koko matkan Kuopioon vaan itkin vaikka välillä koitin ambulanssikuskin kanssa jutella niitä näitä. Immo oli Leevin kanssa ambulanssin takaosassa ja meidän rakas pieni mies nukkui melkein koko matkan. Tuntui että miten tuolla iloisella ja niin pirteällä pikkupojalla voi olla noin vakava sairaus.

Perille Kuopioon päästiin n.klo 20 ja lasten veri-ja syöpätautien osastolle meidän vietiin...Sekin tuntui niin pahalle astua niistä ovista sisään. Meitä oli vastassa hoitajia ja lääkäreitä .Heti Leevistä otettiin lisää verikokeita ja lääkäri taas tutki. Koska oli ilta niin paikalla ollut lääkäri oli päivystävä lastenlääkäri ja osaston omat lääkärit tulisivat vasta seuraavana päivänä.
Silloin illalla selvisi se että Leevillä oli tosi huonot veriarvot ja tilanne oli hyvin vakava. Minä vaan itkin ja itkin ja itkin...tuntui että tuo pieni lapsi viedään meiltä juuri nyt ja kaikki loppuu tähän. Tällaista en  toivoisi tapahtuvan ikinä kenellekkään, en edes pahimmille vihamiehille.
Se yö saatiin viettää osastolla, toinen nukkui Leevin huoneessa ja toinen aulan sohvalla....
Leevin huoneessa oli kokoajan hoitaja istumassa vieressä ja valvomassa tätä rakasta lasta. Sinä yönä ei paljon nukuttu..Odotin kokoajan vaan seuraavaa päivää että meille kerrottaisiin kaikesta enemmän ta tarkemmin ja rukoilin ettei Leevi kuolisi sinä yönä.


1 kommentti:

  1. Huhhuh, kuinka menee kylmät väreet. Itselläkin kokemusta, kun elämältä romahtaa yhtäkkiä pohja. Meidän tytöltä löydettiin tammikuussa aivokasvain, neuvolassa huomattiin päänympäryksen kasvu ja siitä aika yksityiselle. Siellä tehtiin päänultra jossa huomattiin oikean aivokammion laajentuma, saimme samantien lähetteen keskussairaalaan jossa tehtiin pään magneettikuvaus, pian saimmekin sen murskaavan tiedon, että tytöllä on jotain pahasti pielessä ja hän lähtee nyt ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan lasten teho-osastolle. Onneksemme tyttäremme selvisi leikkauksesta, nyt muutaman viikon kuluttua on ensimmäinen kontrolli magneettikuvaus Tampereella.

    Kovasti tsemppiä teille, facebookissa on oma ryhmä syöpälapsiperheille. En tiedä oletko siellä jo mutta mainitsen varuiksi siitä. Voimia taisteluun <3

    Ja kuten sanoit, tuollaisen tiedon saadessa sydämmeen tulee todellakin sellainen raskas tunne!

    VastaaPoista