maanantai 23. helmikuuta 2015

Synttärihumua ja ristiäisiä

Eli taas on tullut aika päivättää :-) Sori taas tästä hitaasta päivittämisestä mutta tällainen minä olen.

Palataanpa kesää ja lämpöisiin tunnelmiin :-)

Leevillä alkoi kesäkuussa viimeinen blokkihoito joka taas otti erityisen koville ja osastolla olo venyikin useaksi viikoksi. Se ihana asia tässä oli se että se oli viimeinen blokkihoito ja siitä lähtien läsnäolomme Kuopiossa vähenee. Blokki oli ns.kovin ja kyllähän se tuntuun tapaansa vei Leevin ruokahalun, toi uniongelmat ja järkyttävän kovan ripulin joka tulee vaivaamaan häntä pitkään.

Tuona aikana kesäkuussa 2014 oli myös minun laskettuaikana ja kuinka ollaankaan, synnytyksen aika tuli kesäkuussa 14.päivä. Toki synnytys meni taas pitkän kaavan mukaan ja käynnisteltiin toista viikkoa ja lopulta kiirelliseen sektioon koska vauvan hapetusarvot laski. Syy olikin selvä, napanuora kaulan ja jalkojen ympärillä.
Sektio meni hyvin ja Jasper Lauri Johannes syntyi 14.6.2014 painoa oli 3480g ja pituutta 51 cm.

Jasper oli terve kyllä mutta sydänmestä löytyi pieni reikä jota tarkkaillaan ja jos joskus tarve on niin leikataan. Mutta lääkäri lohdutti että yleensä korjaantuu itsekseen ( tästä kerron myöhemmin lisää)
Leevi oli 9.kerroksessa ja minä 3.kerroksessa niin sekin välimatka tuntui sydäntä raastavalta. Toki oli Leevin luona sairaalakamppeissa ennen Japserin syntymään mutta sektion jälkeen en päässyt moneen päivään.Lisäksi epiduraalista oleva järkyttävä päänsärky vaivasi 24/7...Mutta se saatiin kuntoon ne.veripaikkalla.

Kun vihdoinkin pääsimme kotiin kesäkuun loppupuolella niin alkoi perhe-elämä kahden lapsen kanssa, nukuttiin vähän ja oltiin hyvin väsyneitä. Mutta siitä huolimatta kaikki oli ihanaa, pieni vauva tuhisi vieressä ja Leevikin rupesi pukkuhiljaa voimaan paremmin.


Elokuu 2014

Elokuussa 3.8.2014 vietettiin vauvan risitäisiä ja Leevin 2v synttäreitä. Oli taas ihana nähdä pitkästä aikaa sukulaisia(osaa heistä) ja muutamia ystäviä. Kuten jo aiemmin kerroin tuli pojan nimeksi Jasper Lauri Johannes.Lauri oli isäni nimi ja Johannes Immon papan toinen nimi. Juhlat menivät oikein hienosti ja Leevikin jaksoi koko juhlahumun loppuun asti.