torstai 12. syyskuuta 2013

Terveellistä ruokaa!

Nam nam...

Minun  ruokailutottumukset ovat olleet kyllä niin epäterveellisiä että ikinä!
Aiemmin oli tapana jättää aamupala väliin, syödä päivällä jotain pikaisesti+ herkkuja ja sitten kun tuli töistä kotiin niin APUA!! Tuntui etten ole syönyt koko päivänä mitään ( herkuista ja leivistä oli tullut jo miljoona kaloria ja pahoja rasvoja) ja sitten kun pääsi jääkaapille niin se tyhjeni melkein kokonaan. Saatoin syödä ruokaa (esim.makaronilaatikkoa) koko lautasellisen ja sekään ei riittänyt...siitä meni vartti ja sitten otettiin leipää,siitä sitten taas vartti ja otettiin herkkuja...eli söin koko illan. Paketti jäätelöä ei tuntunut missään...Aamupala on tosi tärkeä ateria päivässä!

Koen ongelmakseni suuret annoskoot, napostelun ja rasvaiset ruuat. Se että ruoka maistuu hyvältä on minulle tosi tärkeää. Aiemmin sain makua rasvasta ja suolasta...Nyt jälkeenpäin ajattelen että olinpas tyhmä.....mausteet on keksitty! Onhan niissä mausteissakin suolaa, mutta parempi sekin kuin kilo rasvaa. 

Olen itseasiassa aina tiennyt aika paljon ravitsemuksesta ja siitä kuinka tulisi syödä oikein, mutta en ole noudattunut ollenkaan näitä suosituksia. Nyt olen vakaasti päättänyt syödä terveellisemmin ja kiinnittää huomiot ennenkaikkea ruuan laatuun.

Eilen olin Fanky Fat-ryhmässä, jossa meitä painon kanssa kamppailevia oli kunnon porukka. Siellä keskustelimme monista ruokailuun liittyvistä asioista ja se kyllä avasi silmiä vielä enemmän.
Terveellinen syöminen vaikuttaa niin kaikkeen meidän elimistössämme. Ruoka on meidän polttoainetta.
Jos laitamme dieselmoottoriin bensaa niin kuinka käy? Moottori köhii, yskii ja lopulta sen toiminta lakkaa. Näin käy myös meidän keholle jos tumppaamme sinne epäterveellistä ruokaa ja lisäaineita, rupeamme voimaan huonosti, lihomme, väsymme, energiat on loppu  ja saatamme  sairastua.
Toki muutkin asiat vaikuttavat mutta ruoka ja sen laatu on hyvin suuressa osassa sairastumisiin ja kehon hyvinvointiin. Tämä saattaa kuulostaa terveysintolijan puheilta mutta sellaista minusta ei kyllä taida millään saada. Meinaan jatkossakin silloin tällöin syödä sen pitsan,kokiksen ja suklaata jälkkäriksi, mutta pointti on se että se ei ole jokapäiväistä eikä jatkuvaa.

Miten sitten syödään?

Tässä on MINUN keinoni toteuttaa terveellisempää ruokavaliota

  • Muistan lautasmallin, puolet salaattia, yksi osa lihaa ja yksi osa esim.perunaa tai pastaa             ( pastat+riisit täysjyvä tuotteita) ja lautanen siis normaalin kokoinen eikä tarjoiluvati :-) Valikoin tuotteita ja ruokia joista pidän..
  • Syön vähintään 3-4 tunnin välein ja pidän lähettyvillä aina sen terveellisemmän välipalan esim.rahkaa, pähkinöitä,marjoja ja hedelmiä (tosi pahaan suklaan himoon vähäkalorinen proteiinipatukka)
  • Kun tekee jotain mieli napostella niin yritän henkisesti ylittää sen tunteen ja mennä juomaan vettä tai keitän kahvit tai lähden salille(viimeisin toimii erittäin hyvin)
  • Annan itselleni anteeksi jos repsahdan ja jatkan kuin ei mitää olisi tapahtunut. Ja joskus herkuttelen ihan tarkoituksella mutta kohtuudella
Vaikka näitä koitan noudattaa ja noudatankin niin nälkä on melkein kokoajan...Kehoni on tottunut siihen että kokoajan pitää syödä. Ja hyvin paljon tässä onkin kyse sitä mihin keho on tottunut ja siinä menee aikaa ennenkuin saa kehon totutettua uuteen malliin syödä. Se ei tapahdu hetkessä vaan vaatii aikaa ja päättäväisyyttä.

Suosittelen kyllä jokaiselle joka haluaa tehdä ns.ruokaremontin, niin kysykää neuvoa ammattilaiselta tai joltain jolla on kokemusta terveellisestä syömisestä yms. Ei tämä kuitenkaan mitään tähtitiedettä ole, maalaisjärkellä kun ajattelee niin jo pääsee pitkälle. Jokainen ymmärtää että kumpi on terveellisempää? Illalla pussi sipsejä tai esim. kasvikset tai hedelmät.

Tässä lounaslautanen, jossa kurkkua, tomaattia, paprikaa, kukkakaalia ja kanaa sipulin kanssa paistettuna. Hyvää oli :-)





tiistai 10. syyskuuta 2013

Muutamia kuvia

Tässä vähän jalkaprässiä...Alkupaino 100kg, jota nostan siitä aina joka kierroksella :-)






Tällä ajelen salille......



Ja tällä sitten rääkkään itseeni salilla :-)






maanantai 9. syyskuuta 2013

Ihanaa!! Yhteistyö Funky Fitin kanssa alkaa!


Voi että ihminen voi olla onnellinen....Funky Fit!

Olen saanut avuksi tähän painonpudotus projektiini Vaajakoskella sijaitsevan Funky Fitin.
Funky Fit järjestää erilaisia ryhmäliikuntatunteja, ryhmävalmennuksia, nettivalmennusta ja personal Trainer-palvelut löytyvät myös kyseisestä paikasta.

On aivan mahtavaa että olen saanut tähän projektiini apua. Kävin tapaamisessa heidän tiloissaan viime viikolla ja sovimme siitä miten tämän yhteistyön aloitamme. Heillä on alkanut Funky Fat-ryhmä jossa yritämme yhdessä pudottaa painoa ja käymme läpi erilaisia mahdollisuuksia muuttaa näitä elämäntapoja. Kerran viikossa tapaamme liikunnanmerkeissä ja keskustelemme kaikesta mahdollisesta liittyen painonpudotukseen.
Lisäksi lokakuussa alkaa mentaalivalmennus eli koitamme miettiä miksi tähän on tultu ja kuinka tästä eteenpäin ja millaisilla "aseilla" lähdemme tätä painoa pudottamaan.


Terveen elämän roolimallit

Kun olen tätä mentaalivalmennusta ajatellut tässä viikonlopun aikana niin se on oikeasti NIIN suuressa merkityksessä painonpudotuksessa ja monessa muussakin asiassa. Me ollaan jokainen saaneet omat kotoa ja se pisti ajattelemaan että minkä mallin minä annan omalle lapselleni? Tästä keskustelimme Funky Fitin Essin kanssa ja se todellakin avasi silmäni ja pisti toden teolla ajattelemaan asiaa tarkemmin.


Jokainen meistä ihmisistä joilla on lapsia, haluaa heidän parastaan, me aikuiset ja vanhemmat olemme ne roolimallit. Ja se arkielämä muokkaa/kasvattaa lasta kun hän kasvaa. Haluanko antaa hänelle mallin kuinka syödään mitä sattuu ja epäterveellisesti? Haluanko nähdä lapseni ylipainoisena ja altiina kaikille vakaville sairauksille mitä ylipainosta voi tulla? En ole mikään terapeutti enkä anna kenellään ohjeita kuinka lastansa kasvattaa, mutta omassa elämässäni haluan antaa pojalleni terveellisen elämän mallin. Tästä lähtien aion tehdä parhaani sen suhteen että poikani oppii terveellisiä elämäntapoja ja liikunnan merkityksen. En tarkoita että minusta tulee terveysintoilija (joka ei varmaan mikään paha asia olisi), mutta tulevaiseen näkymät ovat paljon kirkaammat jos terveys ja elämäntavat ovat kunnossa.

Tällä viikolla keskiviikkona alkaa minun kohdallani ryhmätunnit ja odotan niitä innolla. Kirjoittelen sitten ekoja tuntemuksia ja muuten siitä miltä tuntui olla mukana ryhmässä missä on muitakin saman ongelman kanssa painivia.
Kuviakin lisäilen kunhan saan niitä enemmän otettua :-)


Sivupalkista pääseen Funky Fit kotisivuille, käykääpäs tutustumassa :-)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Mietteitä laihduttamisesta

Onko laihduttaminen vaikeaa?

ON!! Jos laihduttaminen olisi helppoa niin olisiko meitä läskejä ihmisiä olemassa? Ei olisi!
Tämä on oikeasti vaikeaa. Moni laiha ihminen saattaa ja ajatteleekin että kun olet itsesi tuohon kuntoon päästänyt niin kyllä sä kait nyt se läskit poiskin saat. Jokainen voi ihan oikeasti tulla kokeilemaan näin yli 100 kilosena mitä laihduttaminen on ja miksi se on niin pirun vaikeaa.

Koko laihduttamisessahan on kyse aivan 100%:sesti pääkopasta. Laihduttaminen ei varmasti onnistu niin että kuhan tässä vaan vähän kokeilen ja tai jos nyt pikkusen vaan ...saattaa toki onnistua muutaman kilon pudottaminen mutta ei 70 kg:n pudottaminen :-)
Minä myönnän että olen heikko ihminen, lankean helposti herkkuhin ja rasvaiseen ruokaan ja varsinkin jos tulee suruja tai murheita niin johan jääkaappi tyhjenee. Jokainen kerta kun olen lähtenyt laihduttamaan, minun on ollut pakko käydä asia päässäni läpi ja se on ollut pakko tuntua päässä siltä että nyt on ihan pakko laihduttaa ja ENNEN kaikkea muuttaa niitä elämäntapoja!

Jokin dieetti esim. tämä SD on sellainen alkusysäyn jolla saat sen painonpudotuksen alkuun ja kiloja tippumaan, mutta varsinainen "taistelu" alkaa vasta sitten.
Ja TOSI tärkeää olisi oikeasti muuttaa niitä elämäntapoja, ei laihduttaa. Koska mitä hyötyä on laihduttamisessa jos se tulee takaisin samantien. Ne totutut tavat syödä ja herkutella...niistä ei vaan niin helposti pääse eroon, se vaatii joka päivä aivan valtavaa ponnistelua ettei lankea vetämään juusto-makkara voileipiä joka välissä nassuun. Ja se itsekuri, kun se olisi helppoa niin kaikki olisi helppoa. Itsekuri ja päättäväisyys on myös avainasemassa tässä hommassa.

Ennen poikani isän tapaamista laihdutin yli 30kg ja ihan itse, ilman mitään apua. Se onnistui sillä että söin sen aamupalan ja lounaan enkä jättänyt kaikkia ruokailuja iltaan niin kuin tapana oli. Aiemmin naureskelin näille ruoka-ajoille ja säännölliselle syömiselle mutta nyt kyllä ymmärrän sen idean.
Ja toinen fakta on se että syö vähemmän kuin kulutat! Hyvin yksinkertainen sääntö mutta erittäin vaikea toteuttaa.
Yksi tärkeä asia on liikunta...voi hitsi se on ollut vaikeaa saada alkuun. Kun painoa oli yli 30kg enemmän kuin nyt niin kyllä lenkkeily oli vaikea aloittaa ja yleensäkin kaikki liikunta...töihin käveleminen eli n.300m oli tuskan ja työn takana.
Mutta voin rehellisesti sanoa että se varmasti helpottuu kun muutama kilokin lähtee ja ennen kaikkea siihen liikkumiseen tulee riippuvuus! Ja se ei varmasti ole mikään huono juttu :-)

Vaikka aiemmin olenkin saanut itsenäisesti paljon painoa pudotettua niin tällä kerta tuntuu että tarvitsisin siihen apua, vaikka liikkuminen on kivaa, mutta se että joku joskus piiskaa persauksille ja tai kyselee miten menee yms. niin siitä olisi oikeasti minulle apua. Harmi vaan kun en ole rikas ihminen joka voi sijoittaa siihen tuhansia euroja. Apua on kyllä monelta taholta pyytänyt ihan niinkuin pienellä summalla tai ilmaiseksi mutta vielä ei kauhean innostuneita ole kukaan ollut...tai no muutama kyllä...ja niistä kerron myöhemmin lisää jos ne etenevät.

Nyt täytyy mennä hoitaa tuota perhettä ja palaillaan mietteisiin taas myöhemmin :-)

Tässä kuvaa aamulenkiltä koirien kanssa:-)