Niin, tukiverkko. Sen pitäisi olla läheisistä, ystävistä tai terveydenalan eri ammattilaisista koostuva ryhmä joka tukee ja auttaa perhettä/ihmistä/ihmisiä silloin kun on vaikeaa ja tarvitsee tukea henkisesti tai apua arjen pyörittämisessä.
Meillä tätä tukiverkkoa ei ole tai se on hyvin pieni ja hauras. Kun tämä kaikki alkoi niin ihmiset lähettivät viestiä yms. Ja se tuntui äärimmäisen hyvältä..tuntui että he ajattelivat meitä ja se antoi voimaa.
Mutta nyt kun aikaa on kulunut niin ihmiset ovat kummasti kaikonneet ympäriltä..ja minua se surettaa paljon. Jollekin jutteleminen olisi ihanaa.
Monet ystävät joiden oletin olevan yhteydessä niin ei heistä ole kuulunut.
Eniten on ihmetyttänyt sukulaisten häipyminen jopa ihan läheisten.
Joskus myös lapsenvahtia pyytäessäni edes hetkeksi niin on voitu luvata mutta sitten on aina tullut jotain muuta...
Tähän täytyy nyt heti sanoa että en halua ketään syyllistää ja ymmärrän että jokaisella on oma elämä jota täytyy elää ja niin pitääkin tehdä.
Uskon että syy tähän on siinä että ihmiset eivät uskalla lähestyä meitä, he mahdollisesti pelkäävät syöpää ja sitä kuinka me siihen suhtaudutaan ja kuinka heidän pitäisi siihen suhtautua.Ehkä he miettivät itketäänkö kaiket päivät tai ollaan kauhean allapäin. Osa ehkä miettii sitä mitä sanoa? Kuinka kohdata syöpää sairastavan lapsen vanhemmat? Ja onko Leevi kipeä? Voinko tulla lapsenvahdiksi jos jotain sattuu yms. Nämä mietteet ovat ihan sallittuja ja ymmärrettäviä. Toivoisin vaan että niistä puhuttaisiin ihan suoraan niin me voitaisiin kertoa kuinka asiat on.
Me ollaan ihan tavallinen perhe syövästä huolimatta. Meillä pyörii melkein norm arki ja me ollaan suurinosa ajasta iloisia ja nauravaisia :-) On toki huonojakin päiviä mutta entistä harvemmin.
On ihanaa kun joku tulee käymään ja saa puhua ihan mitä sattuu...on kiva kuulla muiden kuulumisia ja juoruja :-)
Itse sosiaalisena ihmisenä kaipaan ihmisiä...läheisiä, ystäviä, kavereita ympärilleni :-)
Toki meillä on rajoitukset vieraiden suhteen ettei Leevi saa mitään pöpöjä mutta me kerromme kyllä aina milloin voi tulla ja milloin ei.
Ja loppuun vielä Tommy Taberman
PIENI LAULU IHMISESTÄ
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
