Epätietoisuuttaa ja odotusta

Tuon unettoman yön jälkeen valkeni aamu ja alkoi kova rumba taas Leevin ympärillä. Heti aamusta tuli lääkärit,heitä taisi olla ainakin 3 tai 4 kappaletta. Oli hematologia, osastonlääkäriä ym.ym. Jokainen vuorollaan tutki Leeviä ja kyseli meiltä kaikkea mahdollista mitä nyt vaan voi kysyä. Me vaan odoteltiin että joku oikeasti jo kertoisi mistä on kyse ja miten tästä eteenpäin.
Lääkäreitä ihmetytti kovasti se että Leevi oli ns.tolpillaan, leikki ja höpötti ihankuin muutkin tuon ikäiset lapset. Lääkäreiden mukaan Leevin veriarvot olivat niin pahasti pielessä että pojan olisi tullut olla teho-osastolla niiden puolesta mutta poika se vaan oli voimissaan, joten siirtoa teholle ei tarvittu.Lääkärit pitivät sitä hyvänä merkkinä että poika oli niin voimissaan.

Lääkärit sitten vihdoin kertoivat että vahva epäily on että Leevillä on leukemia, mutta ilman luuydin koetta ei pystytty vielä sanoa varmaksi. Luuydinkoetta ei voitu ottaa koska Leevin veriarvot olivat niin huonot että häntä ei uskallettu nukuttaa . Mutta kaikki merkit viittasivat leukemiaan: suurentunut maksa, perna ja ne veri-arvot. Lääkityksiäkään(sytostaatteja) ei voitu kunnolla aloittaa ennekuin lyppi saataisiin otettua. Kerrotiin että kortisonilääkitys kovalla annostuksella aloitetaan tai aloitettiin jo edellisenä iltana. Lääkärit sanoivat tilanne on vakava mutta kaikki selviää paremmin tämän lypin jälkeen. Siihen asti meidän tulisi vaan odottaa ja odottaa....Ennustetta ei siitä miten tässä käy kukaan uskaltanut antaa. Meidän tulisi varautua pitkään sairaalassa oloon ja hyvin pitkä siitä tulikin.

Minä tunteellisena ja herkkänä ihmisenä...noh itkin vaan. Ei osannut siinä tilanteessa ajatella mitään muuta kuin sanaa syöpä, syöpä syöpä... Vanhemmat jotka ovat samalla tilanteessa olleet niin varmaan hyvin tietävät millainen tuska ja ns.paino on sydänmessä. Se ihan oikeasti tuntui siltä että paine on rintakehällä ja sitä ei saa sieltä millään pois.
Sillä viikolla Leeville tehtiin tosi paljon kaikenlaisia tutkimuksia ns.alkutukimuksia, selviteltiin miltä sydänmessä näytti ja oikeastaan koko kroppa tutkittiin hyvin tarkkaan. Ja näistä tutkimuksista nähtiin missä kunnossa Leevin keho oli ja tuloksia voidaan sitten verrata kun hoidot etenevät ja kun ne loppuvat niin nähdään onko tullut jotain vaurioita tai muutoksia.

Yksi inhottavimmista asioista oli se jatkuva pistäminen. Leevillä pistettiin kaikki mahdolliset paikat mihin vaan voi pistää ja lopuksi päähän jossa tippa olikin siihen asti kun keskulaskimokatetri saatiin laitettua. Seuraavalla viikolla vihdoinkin koitti se päivä jolloin lyppi ja selkäydinnäyte saatiin otettua, samalla laitettiin myös keskuslaskimokatetri. Keskuslaskimokatetri menee suoraan sydänmen eteiseen ja toinen pää tulee rinnasta ulos (Leevillä se tulee oikean nännin yläpuolelta ulos), siitä saadaan otettua kaikki verikokeet ja siitä laitetaan kaikki lääkkeet ja muut suonensisäiset tarvittavat tiputukset.

Luuydinkokeen tulokset olivat aika murskaavia ,Leevillä oli luuydin 99% täynnä syöpäsoluja. Se tieto tuntui niin kauhealta ja varsinkin siinä alkuvaiheessa kun ei tiennyt oikein mistään mitään niin se tuntui kuolemantuomiolta. Se inhottava epävarmuus ja epätietoisuus oli pahinta siinä alkuvaiheessa...Nyt kun asioista tietää paljon enemmän niin osaa ajatella niitä erikantilta. Nyt kun tämä tieto oli saatu niin meille kerrottiin enenmmän hoidoista, sen kestosta ja kaikesta syöpään liittyvästä. Saimme myös pari kirjaa joista imin kaikki tiedon minkä voin. Vaikka sanotaan että tieto lisää tuskaa mutta minulla se on toisinpäin, mitä enemmän tietoa on ja mitä selvemmät asiat on, se helpottaa minun suhtautumista tähän koko sairauteen ja hoitoon.

Eli Leevi kuului korkean riskin ryhmään joka tarkoittaa sitä että Leevi saa vahvimmat lääkkeet mitä voi vaan antaa ja hoidon kesto on 2,5 vuotta. Hoidot aloitettiin heti kun varma diagnoosi oli saatu.
Varoitettiin että oli tiedossa pitkät, kovat ja tuskaiset viikot.

Tässä muutama kuva vielä Leevistä ennen ns.kovien hoitojen aloittamista